keskiviikko 9. elokuuta 2017

Usko itseesi ja pystyt mihin vain

Tänään tein kyykkyjä ja askelkyykkyjä lähestulkoon lattiaa hipoen. En koskaan uskonut pystyväni siihen.. hitto soikoon. Usko nainen itseesi ja tee työtä haluamasi eteen! 

Eteenpäin sanoi mummo lum... EI! Vitsit roskikseen. Ota homma tosissasi. Mitä enemmän mää vedän tätä hommaa huumorilla sitä enemmän mä painan omaa itsetuntoa lattianrakoon. Eli ei enää.. Mä meen ja teen ja tuun takaisin voittajana. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin! 

< 3:lla M


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Oh.. well, Hi!

No oho!! Nyt tais tulla ennätys? Onpas aika kulunut.. Melkein kolme kuukautta aikaa viimeisimmästä postauksesta. 

Täällä juna kulkee. Samaa rataa mennään. Välillä onnistutaan ja välillä otetaan takapakkia. Nyt otettiin takapakkia flunssan muodossa, joka vei mehut meikämandoliinosta täysin. Edelleen lima liikkuu rööreissä ja yskä on kova. Yritän huomenna palata takaisin liikkumisen pariin lenkkeilyn muodossa. Varovaisesti takaisin hommaan kiinni. 

Siis joo.. toki tässä on tullut uusiakin asioita mutta en halua nyt niistä vielä kirjoitella. Toki mielessä on ollut päivitellä tänne useamminkin. Aina tehnyt mieli hehkuttaa jotain uutta ideaa, oivallusta, saavuutusta jne. Olen  vain tullut siihen tulokseen, että aina kun hehkutan blogiin jotain, niin into laantuu kahden viikon aikana. Siksi siis ehkä blogin suuntakin nyt muuttuu ja kirjoittelen tulevaisuudessa asioista, joihin on ehtinyt muodostua rutiini, joiden parissa olen kokenut onnistumisen tunteita ja jotka koen sellaisiksi asioiksi, että ne toimivat minulla. 

Mites se meni? Hiljaa hyvää tulee. 

Jätän teidät siis ärsyttävästi tähän cliffhangeriin ja paljastan juttuni tässä myöhemmin. En siis ole lopettamassa. Nyt on vain pakko keskittyä omaan tekemiseen sen sijaan, että saisin hyvää kirjoitettavaa tänne blogiin. ;) 

< 3:lla M


torstai 13. huhtikuuta 2017

Yövuoroista

Olen tosiaankin nykyisin lähihoitaja ja lähihoitajan työvuorot ovat useimmiten kolmivuoroisia. Itselle haastavimmiksi työvuoroiksi on osoittautunut yövuorot. Kaikkihan riippuu siitä miten on saanut nukuttua ennen töihin tuloa ja useimmiten unet jäävät liian lyhyeksi.
 
Nyt nämä kolme yötä ovat olleet erityisen rankkoja johtuen siitä, että olen ollut koko ajan pienessä flunssassa. Tämä viimeinen työyö meni varsinkin överiksi. Olen syönyt hetki hetken jälkeen... jotain koko ajan napsinut ja varsinkin napsinut työntekijöille tarkoitettuja herkkuja. Pikkuhiljaa napsinut jotain ja olo on pöhöttynyt ja ähkyinen. Tästä olen toki kirjoittanut aikaisemminkin ja kovasti olen koittanut pitää ruokailuajat tasaisina. Ensimmäinen yö meni kuin suoraan oppikirjasta. Toisena yönä lipsahdin hieman ja tänä yönä.. Äääh!
 
Mietin vain syitä tähän överöintiin. Ja siis en tarkoita pelkästään sitä, että olen herkutellut mutta olen koko ajan syönyt jotain. Vähemmälläkin olisi pärjännyt. Väsymys on hyvä överöinnin syy mutta sille ei saisi antaa valta. Eli missä välissä sitä luovuttaa ja antaa mielihalujen viedä mennessään?
 
Joka kerta tämä ärsyttää yhtä paljon! Miksi sitä ei opi?! Enemmän voisi olla mielenlujuutta näissä asioissa.
 
Tai no oikeastaan! Olisi pitänyt syödä runsaampi "lounas" niin ei olisi tovin kuluttua tullut mielihaluja. Niin... oikea ateriarytmi ja runsaat ateriat.
 
No! Kahden viikon päästä on taas uusi koitos, joten otetaan tästä oppia. Siitä sitten raporttia.
 
< 3:lla M
 
 

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Zenin etsintää

No joo! En minä mitään iltasomettamista saanut itseltä loppumaan :p Mitenkään en ole yllättynyt. Ja jotenkin tuntuu siltä, että kaikki suunnitelmat mitä mä tänne kirjoitan niin ne eivät toteudu kuitenkaan. Pitäisikö palata siihen kirjoitteluun jossa kirjoitan, että miten on mennyt ja mitä olen tehnyt? Lopettaa tää "takaisin ruotuun" -höpöttely ja kirjoittaa niistä onnistumisista mitä olen täällä kotona huomannut? NO kyllä!

Miten täällä on siis mennyt? No totesin, että kenellä mä valehtelen kertoessani lukevani kirjoja? No ainakin itselle... koska en mä jaksa lukea kirjoja. Tai siis haluaisin mutta kirjan tulee olla niin mukaansa tempaava, että mä voisin lukea sen lähestulkoon yhdeltä istumalta. Vaadin kuvitusta.. pidän sarjakuvista, sarjoista, dokumenteista ja peleistä. Däts it! Miksi mä olen illat kiinni padissa tai kännykässä.. No köh, mä luen mangaa. Mä tykkään ihan kauheesti niistä hömppätarinoista, jotka saa mut pois nykyajasta ja siitä hetkestä. Mun pakotie hetkeksi todellisuudesta. Lapsena olen jo ollut sellainen, että olen rakastanut upota omiin unelmiin ja haaveisiin. Manga auttaa mua siinä kun en enää oikein osaa unelmoida ja haaveilla. Tulihan sekin kerrottua ja itsensä häpäistyä. Vaan oon mie tämän jo joskus vissiin myöntänyt. 



Silti olen menestynyt ilman tätä muutosta. Luin jostain että se vie 21 päivää tehdä jostain asiasta tapa. Haastoin itseni ja olen 21 päivän ajan liikkunu joka päivä. Eniten olen lenkkeillyt mutta sen lisäksi olen myös saattanut joogata, tanssia tai tehdä kotitreenejä. Kun 21 päivää meni ohi niin olen jatkanut tämän tavan ylläpitämisessä. Edelleenkin lenkkeilen eniten. Rakastan mennä nyt lenkkipolulle, laittaa napit korviin, kuunnella radiota ja musiikkia ja hautautua omiin ajatuksiin. Tästä olen pitänyt kiinni ja ennen töihin lähtöä käyn joko 30 minuutin lenkeillä tai jos kerkeän niin 60 minuutin lenkeillä. Jos mulla taas on aamuvuoro niin käyn automaattisesti (jos ei ole jonnekin menoa) 60 minuutin lenkillä tai liitän menoihin hyötyliikunnan muodossa lenkkeilyn. 

Tässä olen onnistunut. Nyt olen taas miettinyt uusia asioita missä parantaa mutta katotaan miten ne onnistuvat. Tulen raportoimaan niistä myöhemmin. 

< 3:lla M

perjantai 24. helmikuuta 2017

Takaisin ruotuun

Nonnih! Tässä onkin parin viikon aikana ollut kaikenlaista .. Rakas kissa tosiaankin kuoli ja siitä selviytyminen vei oman aikansa. Sen lisäksi sairastin melkein 5 vuorokautta todella ärhäkkää flunssaa. Kuumetta oli useamman päivän putkeen 38 astetta. Olo on edelleenkin tukkoinen.. eritettä riittää mutta muutoin voimat ovat palanneet. Ja no.. sitten tuli itselle tympeitä uutisia työrintamalta. Tosin ei mitään maata kaatavaa mutta olen ollut todella turhautunut, ärsyyntynyt ja pettynyt. Että miten se sanonta menikään? Ei yhtä ilman kolmatta. Takapakkeja on ollut riittämiin.

Mutta emme anna tämän häiritä vaan teemme rohkean paluun arkeen. Nenä kohti kevättä, kesän juhlia ja muita mahtavia menoja. Haluan olla hyvässä kuosissa ja pirteä kesään korvilla. Pelissä on myös mukana oman itsetunnon vahvistaminen, joten ... ei muutakuin eteenpäin!

Tässä on tullut lahjottua ja hemmoteltua itseä erilaisilla ostoksilla sekä herkuilla. Siitä inspiroituneena ja ähkyisenä yritän opetella uusia tapoja pysyäkseni erossa herkuista sekä ylimääräisistä kuluista. Yksi askel olisi ottaa tavaksi hoitaa kaikki juoksevat asiat maanantaisin. Tarkoitan tällä mm. työliiton jäsenmaksujen hoitamista, laskuja ja muita tärkeitä asioita jotka vaativat ihmisten kanssa yhteydenpitoa. 

Toinen askel olisi pyhittää illat some, puhelin, videopeli ja tv -vapaaksi ajaksi. Haluaisin vähentää omalta osalta näiden elektronisten laitteiden käyttöä ja keskittyä ihan perus kirjan lukemiseen, musiikin kuunteluun, kodin laittamiseen jne. Pääsisin varmaan iltaisin paremmin nukkumaankin, jos vähentäisin somessa hillumista illan aikana. Haluan irroittautua näytöstä ja alkaa nähdä muitakin asioita ympärillä. Sitäpaitsi. Teen multitaskingia aivan liikaa.. eli siis katson televisiota ja roikun netissä joko tietokoneella tai puhelimella (niinkuin nytkin). 

Olisiko tässä taas tarpeeksi uusia askeleita, jotta pääsisin taas oman elämän herraksi ja saavuttaisin elämässä ne asiat joista oikeasti välitän ja haluan?

Nyt kun muistelen olen kirjoittanut tästä joskus aiemminkin. No! Kertaus on opintojen äiti. Miten ne sanookaan? Uusien taitojen opettelimen tavaksi vie n. 2 kk aikaa.. joten! Härkää sarvista kiinni ja hommiin. Kone kiinni. Hyvää yötä! 

< 3:lla M 


keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Mitenkään blogiin liittymättä.. pakko kertoa

Pakko saada kertoa tänne suru-uutinen. Minulle rakkamista rakkain karvapylly, karvalapsi ja karvakaveri on kuollut. Muistan n. 13 vuotta sitten kun naapurin emäntä toi meille kaksi kissanpoikasta: Asserin ja Raakkelin. Kummatkin pelkäsi ihan kauheasti meitä. Muistan kaksi tapittavaa silmäparia, jotka tuijotti sohvan alta kauhuissaan meitä. Minä taas tuijotin hurmioituneena näitä karvaisia uusia ystäviä ja houkuttelin heidät omaan huoneeseeni. Siellä minä hitaasti mutta varmasti aloin totuttamaan heitä meidän pikku kissoiksi. Nimet oli jo valmiiksi annettu, joten niitä ei lähdetty vaihtamaan. 

Raakel kuoli 14.4. joko 2005 tai 2006 (en oikeasti muista vuotta kunnolla.. päivämäärä on kyllä kirkkaana mielessä). Silloinkin itkin itseni kipeäksi mutta koska mulla oli edelleenkin Asseri, niin koin sen tuovan mulle lohdutusta surun keskellä. Vietettiin seuraavat viikot tiukasti minun huoneessa. Asserin syliin kääriytyneenä ja minä silittelin purisevaa karvahanuria. 


Noin kaksi viikkoa sitten kävin pitkästä aikaa kotona ja olin yli onnellinen kun näin rakkaan karvapyllyn omalla paikallaan nukkumassa. Olin jo pidemmän aikaa ihmetellyt, että Asseri oli kovasti laihtunut viime aikoina ja kovasti kyselinkin, että miten Asseri syö jne. Kaksi viikkoa sitten Asseri oli jo hälyttävän hoikka. Selkäranka tuntui ja muutenkin kissa oli hyvin väsynyt. Ei kauankaan siitä kun istahdin alas niin kohta oli jo Asseri tunkeutumassa syliin nukkumaan. Silittelin ja mietiskelin kovasti, että onkohan Asseri sairas vai nytkö vanhuus on tulossa. Olihan ukko melko kovia kokenut. 

Palasin illalla kotiin ja googlettelin syitä. Itkin myös illalla sitä, että en tahdo Asserin vielä kuolevan ja päätin mennä parin päivän päästä kotona käymään uudestaan. Kun menin kotiin oli Asseri taas hentoisen verran laihempi.. Vanhemmat kertoivat, että syöminen on vähentynyt ja ukkeli vain nukkuu koko ajan. Uloskaan miehellä ei ole kiirettä tai tarvetta. Mietittiin ja pohdin ääneen, että voisikohan Asserilla olla kissojen aids. Oireet sopisivat siihen. Mietittiin ja puhutiin, että jos on niin eipä siihen hoitoa enää olisi. Asseri vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä ja viime vierailun jälkeen vanhemmat olivat kisua lääkinneetkin. Kovasti houkuttelin Anssia, josko olisimme ottaneet Asserin meille eläkepäiviä viettämään ja nauttimaan lomasta. Syliäkin olisi paljon tarjolla. Kuitenkaan tähän ei myönnytty ja olisi se varmaan ollut Asserille hyvin stressaavaa yhtäkkiä vaihtaa osoitetta. 


Eilen soi puhelin ja Äiti soitti kertoakseen, että Asseri oli nukkunut pois lämpimän pirtin lattialla.  Äiti kertoi, että viime päivinä Asserilla ei ollut pysynyt enää ruoka sisällä ja muutenkin kissa oli alkanut kuulemma haista pahalta. Joko siis epäilyni olivat oikeat tai sitten Asseri-raasulla oli kasvi mahassa. Olivat kuulemma miettineet pitkään milloin soittaisivat. Olisivat vain soittaneet aikaisemmin niin olisin mennyt tarjoamaan viimeiselle matkalle syliä. Itkuhan siitä tuli eikä loppua ole oikein näkynyt. 

Olo on tyhjä ja sydän rikki. Eikä se, että aina olisi ollut ikävä sitä karvahanuria mutta nyt ikävä on kaksinverroin kovempi. Vaan kun mikään ei sitä karvahanuria tuo takaisin. Eniten harmittaa se, että en ollut kotona silloin kun Asseri oli etsinyt paikkaa johon viimeisen kerran asettua lepäämään. 

 < 3:lla M

maanantai 6. helmikuuta 2017

Lisää polun tasoittamista

Päätin tasoittaa polkua jälleen, jotta pääsisin helpommin liikunnan pariin. Olen vaan auttamaton hätähousu ja kaikki täytyisi tapahtua äkkiä. Tykkään toki käydä kävelyillä mutta niiden tulisi olla pitkiä, jotta pääsen tästä ajatusmallista eroon ja siihen flow-tilaan jossa annan ajatusten virrata ja musan pauhata korvista. Siihen ei joka päivä ole aikaa. 

Jotta liikkuisin edes vähän joka päivä ( tai edes paljon useammin viikossa kuin nyt) niin päätin ottaa käyttöön jälleen 7 minuutin treenin. Jos mulla ei ole aikaa jumpata edes 7 minuuttia päivässä niin sitten oon ihan auttamattoman laiska paska. Tarkoitus olisi myös lisätä arkipäiviin yksi hyötyliikuntajuttu.. eli alkaa käyttämään portaita. Asutaan viidennessä kerroksessa, joten .. why not? Ei sitä nyt ihan joka päivä tule talsittua eikä aina ole uloskaan asiaa mutta kuitenkin.. Töissä käyn lähes päivittäin. 

Mutta juu.. Tällaisia pieniä polun tasoittamisia. Ns. karkkilakko on pitänyt (lukuunottamatta niitä pakollisia runebergin torttuja), joten .. ihan jees menee! 

Ööö.. En mää tiiä mitä muuta kertoisin :D 

Siinä kai ne tänne kuuluvat kuulumiset. 

t. M