sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Endorfiinipölly

Huh! Olin/oltiin melkeinpä viikko sairaana. Uuden vuoden jälkeen putkahti flunssa meidän talouteen. Mulle hieman kevyempänä mutta Miehelle taisi tulla sitten se surkeankuuluisa influenssa. Mutta koska hän on perusterve mies niin hänen influenssa oli kolme päivää kuumeilua ja tukkoisuutta. 

Tottakai aina on suuri kynnyt sairastelun jälkeen palata takaisin liikunnnan pariin. Eilen kävin kävelyllä mutta se oli enimmäkseen himmailua ja musiikin kuuntelua, omiin ajatuksiin uppoutumista. Tänään oli tarkoitus herätä aikaisemmin ja mennä salille vaan uni vei jälleen voiton (yövuoroja ollut viikolla ja kyllä, olin flunssaisena töissä). Kävin veljenpojan syntymäpäivillä, tulin kotiin, mietin hetken ja tulin siihen tulokseen että mua harmittais jos en menisi. Ja oli elämäni paras päätös, että lähdin salille. Ahdistus ja masennus jäi sinne.. Pyöräilin kotiin intoa puhkuen ja itsevarmana. Loppua ei näy.. hyvä fiilis. 

Ja siinä pyöräillessä mietin, että PT:n hankkiminen oli elämäni paras päätös sen jälkeen kun päätin lähteä vaihtamaan alaa nelisen vuotta sitten. Vaikkakin matka on ollut pitkä ja varmasti PT:kin on ärsyttänyt välillä tekosyyni sekä laiskuuteni niin silti mä oon tullut ihan hemmetin pitkälle. Ymmärrän koko ajan liikunnan hyviä puolia paremmin. Ja jos en muuta elämässäni saisi tämän vuoden aikana aikaiseksi niin se on varma, että mä haluan itseni huomattavasit parempaan fyysiseen kuntoon. 

Vuoden 2018 mä pyhitän itselleni ja itseni kehittämiselle. I'm so high now Dudes. 

t. Margit


maanantai 1. tammikuuta 2018

Lepo

Ensinnäkin ensimmäisenä Hyvää Uutta Vuotta 2018! Toivottavasti vuoden vaihde meni leppoisasti hyvässä seurassa kuten itselläni. Alkoholia tuli nautiskeltua mutta onneksi ymmärsin pysyä kohtuudessa. Join viimeisen siemauksen alkoholia klo 1.30 (jolloin sanoin ääneen, että tämä taitaa riittää :D) ja nukkumaan pääsin klo 4.30, juteltuani pitkään rakkaiden ihmisten kanssa. Anteeksi naapurit. Harmikseni sain vain huomata aamulla herätessäni, että kurkku on kipeytynyt. Koko tämä päivä on mennyt kipua parannellessa.

Nyt kun tässä on tullut vuorokausi podettua tätä seitin ohutta kohmeloa, niin olen taas alkanut miettiä levon tärkeyttä. Vaikkakin lopetin alkoholin juomisen hyvissä ajoin niin olen silti nukkunut humalaa pois ja humalassa nukkuminen ei ole lepäämistä. Syömisetkin ovat olleet ihan mitä sattuu koko päivän. Mutta.. syytän tästä jälleen alkoholia (jota siis itse vapaaehtoisesti join).

Vietin tuossa kuluneella viikolla illan niin, että olin ulkona tapaamassa ystäviä mutta olin liikkeellä autolla. Ilta kului rattoisasti, oli tosi hauskaa, alkoholittomat drinksut maukkaita ja nautin siitä, että seuraavana päivänä en herännyt krapulassa. Heräsin aamulla virkeänä, hyppäsin autoon ja ajelin salille. Tein treenin ja olin energiaa koko loppupäivän täynnä.

Vaikkakaan en ole tipattoman tammikuun puolestapuhuja niin olen silti jyrkästi päättänyt, että en halua enää potea krapulaa. En kyllä myöskään halua luopua hauskanpidosta ja kavereiden tapaamisesta. Valitettavasti ainakin omassa kaveripiirissä hauskanpito tarkoittaa kuppiloihin rantautumista ja alkoholia. Mä olen täysin fine asian kanssa. Mielelläni itsekin ottaisin tuopin hyvää siideriä mutta koen, että se on tällä hetkellä mun etenemisen ja hyvinvoinnin tiellä.

Tein myös taannoin empiiristä tutkimusta ja totesin, että riittävä uni mun kohdalla on n. 7 tuntia. Uni loppuu automaattisesti 7 tuntia nukahtamisen jälkeen. Toki joskus tulee nukuttua kellon ympärin mutta se 7 tuntia on tuntunut ihan riittävälle.

Siispä.. tämän pohdinnan lopputulos on se, että mä haluan levätä oikein mun vapaa-ajalla. Silloin siihen lepoon ei voida laskea humalasta pois nukkumista, eikä huonosti syömistä eikä monia muitakaan asioita. Alan olemaan niin syvällä tässä suossa, että mun on pakko pitää jotenkin tästä kiinni kuitenkaan luopumasta mistään. Haluan tavata ystäviä ja haluan viettää iltaa kaupungilla. Ei mun tarvitse luopua mistään jos en halua.

Ja ei.. tämä ei ole uuden vuoden lupaus :D Ne ei ole ennenkään pitäneet. Nämä on niitä pieniä askelia ison muutoksen tiellä. :)

t. Margit


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Ah! Ihanaa

No kappas vaan.. en tiedä mistä tämä vaiva nyt taas ilmeni mutta refluksi on täällä taas. Miten sen aina voi tälleen vaan unohtaa ja sitten ku se iskee niin ei ole lääkkeitä? Äääh.. Noh! Näillä mennään. Onneksi oli jokunen normi närästyslääke.. helpottaa pahinta vaan ei vie itse refluksia pois. Huomenna siis apteekkiin.



Mutta! Niska on alkanut parantua ihan hyvin.  Ajoittain on kipua mutta ei mitään sellaista mitä en kestäisi. Särkylääke auttaa ja joskus otan varmuuden vuoksi yötä vasten relakstantin... Painosanalla joskus. Joten.. treenit jatkuu entiseen malliin. Kävin toissapäivänä salilla ja huomenna menen uudestaan. Jalat ovat kyllä kipeät kyykkyjen ansioista mutta käsissä ei ole kummempia kiputuntemuksia. Siispä niihin lisää painoja. ;p

Perjantaina onkin sitten yövuorojen alku, joten silloin perjantaina ajattelin mennä salille ja tehdä juoksumatolla intervallitreenin. Yövuoroputki loppuukin sitten maanantai-aamuna ja sinä aikana aion satsata vain lenkkeilyyn sekä venyttelyyn. Sen verran tunnen itseni, että yövuorot on mulle rankkoja. Pahemmin ei silloin jaksa muuta tehdä kuin olla ja öllöttää.

Semmostii.. Vähän tämän vkon suunnitelmia liikkumisten suhteen. :) Voisin joskus kirjoittaa kokemuksiani Personal traineriin satsaamisesta. Mitä on tullut tehtyä ja niin edelleen. Vaatii jonkin verran enemmän inspiraatiota ja ajatusta kuin nämä satunnaiset tervehdykset. :D Joten.. sitä joudutte ehkä odottamaan jonkin verran. Mutta kuitenkin. Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa.

t. Margit

lauantai 2. joulukuuta 2017

Hui!

No onhan tässä aikaa kulunut! Anteeksi. Elämä vain tuli väliin. Oli pakko työstää tämä paniikki/ahdistus/stressi pois alta, että pystyi jatkamaan elämää normaalisti. 

Tässä on tapahtunut vähän kaikenlaista.. Työt ovat jo alkaneet sujumaan paremmin ja mukavaa on ollut. Liikkuminen on ollut enemmän tai vähemmän onnistunutta. Stressi vei aika paljon sieltä jaksamista pois. Ja siihen lisäksi mulla ensin alkoi kuivua jalkapohjat niin pahoin, että ne oli niin halki poikki, että kävely oli vaikeaa. Sitten tuli miniflunssaa ja vatsatautia. Viimeksi saleillessani sitten rikoin niskan niin hyvin, että vasen käteni puutui ja muutenkin tuntui siltä, että olkapää yritti taittua kahtia. No kävin lääkärissä, sain viikon saikun, relaksantteja ja erilaisia särkylääkkeitä. Onneksi nämä auttoi. 

Eli .. lannistua ei saa. Eteenpäin etenevän mieli. Vaikkakin olo on ollut sellainen, että en ole edistynyt mihinkään suuntaan niin PT ainakin kovasti sanoi, että muutosta on jo nähtävissä. 

Hyvä! Usein itse niitä ei huomaa ja kun oikein ajattelee niin on niitä muutoksia tullut jonkin verran.. toki tässä ulkoisesti mitään suurta ole tapahtunut mutta kyykyt uppoo ja rauta nousee. :D Myös ryhti on jonkin verran parantunut. 

Veronpalautuksetkin olisi kohta tilillä ja tiedän tasan tarkkaan mitä niillä teen. Aion satsata uusiin salikamppeisiin sekä ulkoiluun. (psst.. joululahjat ostin jo kuukausi sitten). 

En ole muuten kauheasti herkutellut viime aikoina eli siis ostanut karkkia kotiin tms. Tänään sitten ajattelin herkutella ja ostin omaksi iloksi ison pussin karkkia. Yllättäin karkit meni yhdellä hotkaisulla alas kurkusta. Yäk mikä olo.. Miksi sitä syö kaikki karkit kerralla :D Aina?! Milloin oppisi. Siitä sitten inspiroituneena ajattelin, että olen karkittomalla suurin piirtein uuteen vuoteen saakka. Silloin kyllä saa syödä tarpeeksi herkkuja. 

Näillä eväillä jatketaan jouluun. Katsotaan mitä tuleman pitää :) Toivottavasti postaustahti vähän kiihtyisi siihen mennessä. 

t. Margit

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Sadness is my middle name

Joo-o.. työt lähti todellakin turhan rytinällä käyntiin loman jälkeen ja viime viikko meni itkua pidätellen ja kotona sitten romahtaen. Viikon ollut töissä ja oon aivan valmis takaisin lomalle. Kaipaan niin mökille, omaa aikaa tai ulkomaille. Väsyttää ihan sikana.. 

Yritän saada itseni takaisin jaloilleen sillä tiedän, että liikunta olisi parasta lääkettä tähän vaivaan. Olen vain niin tunteitteni orja, että mitä enemmän murehdin niin sitä enemmän siihen suohon uppoan. Onneksi nyt on kuitenkin näitä vapaapäiviäkin niin ehkä tässä ehtii edes jonkun verran palautua. 

Sanon vain, että surullinen olen ollut ja surullinen olen. Yritän nostaa positiivista itseäni takaisin esille vaan se on vaikeaa. 

Että uuteen nousuun toivottavasti pian. 

< 3:lla M


lauantai 19. elokuuta 2017

Yllättävän stressaavaa

Kuin jäin lomalle en osannut arvata lainkaan, että en palaisikaan entiseen työhön loman jälkeen. Aloitan uudessa työssä ensi viikolla ja tämä muutos on ollut todella stressaava vaikkakin se on ollut erittäin odotettu. 


Ihmismieli on outo varsinkin jos on tottunut elämänsä aikana murehtimaan tulevaisuutta ja suremaan menneisyyttä. Olenkin yrittänyt keskittyä tähän päivään ja päättänyt keskittyä enemmän itseeni. En ole aikoihin tehnyt muuta kuin miettinyt muita ja muiden tarpeita. Se että vaihdan työpaikkaa on hyvin itsekeskeinen päätös ja vaikka uusien kuvioiden opettelu tuntuu tällä hetkellä stressaavalta ja lisää ahdistusta niin se tuo myös mukanaan niin paljon helpotusta elämään, että en voi jättää tätä tilaisuutta välistä. 


Aion keskittyä itseeni liikunnan ja elämäntaparemontin muodossa. Jos jumitan miettimään ahdistusta niin lamaannun täysin enkä pysty keskittymään muuhun kuin ahdistuksen sietämiseen. Näin hyväksyn paremmin muutoksen tuomat tuulet ja pystyn kesittymään tähän hetkeen. Muutenkin.. mikä olisi paras lääke ahdistukseen ja stressiin kuin liikkuminen?

Toki tunteet tulevat tällä hetkellä aaltoina ja niitä ei voi estää. Ne aallot kuuluvat minuun. 



Ehkä nyt alan myös paremmin ymmärtämään miksi aikoinaan valitsin blogille nimeksi losing the weight of the world. Elämäntaparemontti on paljon muutakin kuin painonpudotusta. 

<3 :lla M

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Usko itseesi ja pystyt mihin vain

Tänään tein kyykkyjä ja askelkyykkyjä lähestulkoon lattiaa hipoen. En koskaan uskonut pystyväni siihen.. hitto soikoon. Usko nainen itseesi ja tee työtä haluamasi eteen! 

Eteenpäin sanoi mummo lum... EI! Vitsit roskikseen. Ota homma tosissasi. Mitä enemmän mää vedän tätä hommaa huumorilla sitä enemmän mä painan omaa itsetuntoa lattianrakoon. Eli ei enää.. Mä meen ja teen ja tuun takaisin voittajana. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin! 

< 3:lla M